Neljätoista

Tiistai 21.8.
Me mentiin nukkuu joskus vasta kolmen aikoihin Sikurin kanssa. Osattiin onneksi olla tarpeeksi hiljaa, ettei saatu hirveää valitusryöppyä.
Mä heräsin vasta yhden aikaan iltapäivällä Sikurijuurikaan kutitusyritykseen. Se olisi kai jatkanut sitä pidempäänkin, mutta potkaisin sen alas sängyltä.
”Hyvää huomenta vaan,” sanon naama virneessä. Mua myös hymyilytti nähdä Skurijuurikas taas vaihtelun vuoksi lattialla. Ei sillä, että mitään outoa nautintoa saisin tyttöjen/naisten lattialle potkimisesta, mutta kuitenkin olihan se vähän koomista.
”Mikäköhän herran saa näin aurinkoiselle tuulelle?” Sikuri kysyi.
”Arvaa,” vastasin iloisena. Jee. En edes jaksanut mainita tosta herraksi kutsumisesta. Vähän sama vissiin kuin Terolla Samppa.
”Kenties se, että päätit sitten lintsata tänäänkin koulusta ja jatkaa kehnoa alkua lukiotaipaleellesi. Kyllä siinnä on syytä hymyillä. No ei vaineskaan. Taisit nukkua oikein makeasti vaihtelun vuosi,” Sikurijuurikas vastasi.
”What?! Eiks tänään ookaan lauantai?! Onks tänään koulupäivä? Tai siis oisko mun pitäny mennä kouluun?”kauhistuin.
”No sitä oivallusta on jo odotettu jonkun aikaa,” tyttö sanoi tylsän pettyneeseen sävyyn.
”Haista home ja eti itelles aamupalaa,” murahdin. Heihei aamun mieluinen herääminen. Ja nyt kyllä tuli pistettyä parastaan, kun kerta oikein haistatin homeet haha.
”Joku muutes yritti soittaa ja lähetti ainakin yhen viestin sulle, mutta sä et silti herännyt,” Sikurijuurikas ilmoitti ja mä arvasn heti kuka se joku oli.Tero taas perkele.
Mä en jaksanut lukea viestiä, vaan soitin suoraan Terolle ja kysyin, mitä asiaa sillä oli ollut.
”Sä sanoit, ettet sä tuu bussilla, mutta en mä oivaltanut, ettet sä tuu kouluun ollenkaan. Että annapas tulla joku hieno selitys,” kuului tuimasävyinen vastaus ilman sen hienompia tervehdyksiä.
”Öh, ei huvittanut tulla kouluun,” kiertelin. Joo huvittaminen sai luvan kelvata.
”Toivottavasti sua kaduttaa nyt,” kuului pettynyt, mutta silti niin ylpeä ja tyytyväinen vastaus.
”Anna tulla yksikin syy, miksi kaduttaisi.”
”No ei täällä mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole, jos maahanmuuttajapäivää ei lasketa, mutta katuisit nyt vähäsen kuitenkin. Et esimerkiksi saanut tutustua Dan Razimin kaltaisiin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin,” Tero kajautti juhlavasti, kuin Dan Razim olis ollu joku isokin nimi.
”Entä jos mua ei huvita katua? Eikä mua pahemmin kiinnosta mitkään Razimit sun muut,” sanoin muka niinkin välinpitämättömästi kuin osasin.
”Ei sitten.”
”Kaduttaa mua oikeesti. Oon ihan paska ihminen, kun päädyin lintsaamaan. Ehkä mä löytäisin jotain kivaa juotavaa tai keksisin muuta katumuksen poistamiseksi,” naurahdin Terolle, mutta ei, ei mun jutut pääsi sees sellaseen surkeeseen ala-aste-vitsikirjaan hauskuustasollaan. Kuin ala-astelaiset ees tajuis mun juttui.
”Vaikka sä olisitkin kuinka kuolematon ei sun tarvitse slti kokeilla kaikkea mahdollista ja testailla rajojas.”
”Ehin sitä ikin tiiä vaik mä löytäsin jotain, mikä murtaa tän kuolemattomuusjutun,” naurahdin jo suurestikin huvittuneena. Nyt kyllä meni lujaa.
”Olihan toi vitsi?” Tero kysyi huolestuneena. Heheh, oli sentäs älynny mun vitsiyritykset vitsiyrityksiks.
”Huomista et kyllä lintsaa millään verukkeilla typerys. Huomenna sä tuut kouluun. Mut nyt mun pitää mennä tunnille. Hei vaan,” Tero sanoi ja katosi luurin toisesta päästä. ”Hei vaan” ja poika oli poissa.
”Sä et ollu tosissas,” Sikurijuurikas sanoi puhelun päätyttyä katsoen mua säälivästi.
”Missä?” säpsähdin.
”Noitten sun juttujes kaa,” Sikurijuurikas huokasi.
”Mitä sanoisit, jos mä ihan oikeesti vetäytyisin itsesääliin ja kattoisin kaappini kätköihin löytyskö sieltä pullo tai pari jotakin vähän vettä vahvempaa?” naurahdin, mutta ei tainnut huvittaa ketään muuta kuin itseäni.
Sikurijuurikas oli hiljaa, joten tulkitsin hiljaisuuden myöntymisen merkiksi. Niinpä mä menin kurkistamaan vaatekaappini kätköihin.
Löysin vain vajaan pullon punaviiniä. Jumaliste se oli huvittavaa, sillä mulle tuli heti mieleen joku säälittävä taiteilija. Joisin punaviiniä, kirjoittaisin runoja ja pillittäisin.
”Sä taisit löytää jotain vettä vahvempaa?” Sikurijuurikas kysyi huolestuneena.
”Totta. Osuit ihan oikeaan. Saisiko sinullekin olla juotavaa?” kysyin taas melkeinpä nauruun tukehtuen, mutta ei, ei noin.
”Riippuu mitä on tarjolla,” tyttö sanoi ja mä yllätyin hieman. Vettä vahvemman ei olisi kuulunut kiinnostaa.
”Punaviiniä,” sanoin näyttäen kulahtanutta pulloa.
”Jos herralle on ok, mä voisin mennä muualle. Siis vaikkapa ihan ulos. Kenties sinne sun kaverillekin jossain vaihees sitten kun se pääsee koulusta,” tyttö totesi ja teki jo lähtöä.
Sikurijuurikas odotti vielä hetken. Se ei ollut ihan varma siitä, miten pahaksi tilanne yltyisi. Mä nositin viinipullon huulilleni näyttääkseni olevani tosissani. Vähän toki onnetonta, että olin jo kiskonut kätköistäni kaiken punaviiniä vahvemman.
”Mistä sä muuten oot hankkinu ton punaviinipullon? Ja miten ihmees sä oot päätyny joskus alkoholistiks? Eihän lapsille myydä,” Sikurijuurikas hämmästeli.
Must oli epäreiluu kutsuu mua alkoholistiks yhen pullon perusteel. Ehkä mä olin saattanut vähän kommentoida jotain muutakin aiheeseen sopivaa, mut en silti myönnä olleeni koskaan alkoholisti. Enkä mä enää oo mikään lapsi!
Aika säälittävää istuu lattialla tuiottaen kaappiin ja kitata viiniä. Säälittävämpää siitä toki teki se, että mua nauratti aivan syyttä. Mutta hauskaa silti. Ja hyvinhyvin poikkeava tunnetila.
”Ei myydä ei, mutta lapsella saattaa olla keinonsa hankkia tarvitsemansa,” naurahdin vastaukseksi. Huhhuh, pitäs rajottaa hauskanpitoo, ennen kuin menis yli.
”Eli?” tyttö kysyi epäluuloisesti ja katto mua säälien.
”Mieti tilanne. Huomaat lähelläs asuvan alkoholistin vanhuksen, jolla on juomansa vartioimattomassa pihavajassa ja ukko on aina niin kännissä, ettei tajua mistään mitään. Mikä oiva kohde lainata palauttamatta muutamaa pulloa,” kerroin kuin olisi hienokin tarina kyseessä, josta kannattaisi olla ylpeä.
”Mut se on rikollista touhua. Sä rikot lakia tollasella touhulla,” kuului huolestunut täti-ääni.
”Rikoin,” sanoin vähättelevästi ja siirryin kirjoituspöytäni ääreen istuskelemaan.
”Mä taidan lähteä menemään nyt. Nähdään illalla,” Sikurijuurikas sanoi ja teki lähtöä.
”Vielä vika tarjous,” sanoin näyttäen pulloa tytölle. Sikurijuurikas kuitenkin pudisti päätään ja asteli huoneesta ulos luoden ankeamman fiiliksen huoneeseen. Yksinäisemmän. Paremman juomisfiiliksen ja luovaan touhuun antoisamman.
Puolen tunnin kuluttua, kun pullo rupesi olemaan jo lopuillaan, mulle tuli mieleen soitella pilapuheluita. Harmi vaan, ettei Sikurijuurikkaalla ollut kännykkää. Niinpä mä päädyin soittamaan Terolle.
”Hellu... rei! Missäs jäbä luuraa? Miks et oo bilettää mun kaa? Täällä on tosi hauskaa. Olisitpa näkemässä tän... kaiken.”
”Mitä ihmettä? Mä oon viel koulussa. Mut onks sulla kaikki ok? Kuulostat vähän oudolta,” Tero kyseli huolestuneeseen äänensävyyn. Älkää ihmiset huolestuko musta! Mä oon ihan fine!
”Haluuks kuulla mun just kehittelemän laulun? Se on tosi upee,” ehdotin liiankin innoissani tuotoksestani.
”Ethän sä ikinä laula mulle, joten eiköhän sun ois parasta nytkin vaan rauhottuu ja olla ihan oma ittes,” Tero toppuutteli.
Mä en ees muista mitä mä sille veisasin, mutta ihan jotain päätöntä rallatusta luultavasti. En todellakaan ainakaan mitän oikeasti sen kummemmin kehittelemääni.
”Samuel Elias Kuolio! Rauhoitu!Vedä syvään henkeä ja mieti vähän, mitä oot tekemässä!” Tero karjaisi niin, et mä säikähin. Voi hitto se kuulosti ihan iskälle.
”Onks se bitch muutes sun kanssa siellä? Ainakin se sano tulevansa koulun jälkeen teille. Te varmaan petätte mua sen kanssa ihan innoissanne heti, kun mä en oo paikalla. Mut vittu sehän onkin joku jänis helvetti sentään. Mitäpä muuta sen päätelmän tekoon ees tarvitaan enää?” mesosin ja olisi todellakin kuulunut katua sanojaan.
”Puhutko sä oikeesti tolla tavalla? Onko kyse nyt Sikurijuurikkaasta? Eihän teillä oo ees mitään sen kanssa,” Tero hämmästeli.
”Hahaa!! Mä arvasin! Sä oot halunnu sitä siitä asti, kun tapasit sen! Nyt aattelit sit päästä iskee sen!” vaahtosin ja kyllä, sitä mä ainakin kadun. Ei Samuel.
”Rauhotu! Mikä vittu sua vaivaa?!” huudahti Tero oikeasti hämmentäen mua jo toisen kerran samana päivänä.
”Jumalauta... Helvetti... Kiroiliko Tero Sorsa just äsken?” hämmästelin oikeasti ihmeissäni. Nyt ei edes ollut sarkastista pelleilyhämmästelyä.
Hetken kumpikin vain oli ihan hiljaa. Puhelua ei silti katkaistu, mutta kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
”Samuel? Ootko sä vielä siellä? Ooks sä oikeest tota mieltä Sikurijuurikkaasta? Myönnä nyt sä oot vähintäänkin ihastunut siihen,” Tero kiusoitteli.
”No hyi en!” huusin vähän liiankin nopeasti ja kovaa.
”Eli oot!”
”Tero!”
”Heippatihei Samuel! Kerronko Sikurijuurikkaalle iloisia terveisiä, kun tapaamme?” Tero jatkoi kiusoittelua.
”Hyvästi!” äyskäisin ja paiskasin puhelimen nurkkaan. Onneks Tero katkas puhelun ennemmin, sillä sen ei os tarvinnu kuunnella moista.
Päädyin kirjoittamaan jotakin. Vaihteluksi uusia laulutekstejä. Naurettavaa ankeaa rallatusta. Ei siitäkään mitään tullut, mutta ainakin yritin.
Ei turhaa syyllisyyttä
Mä en jaksa mitään ajatella
Yksin makaan mun huoneen lattialla
Kukaan tuskin olis kaivannu mua
Joten sama se, mitä mä teen
Mä en välitä kenestäkään
Joten syyllisyyttä tunne en mistään

Mun pitäis nytten olla muualla
Mutta mua ei kiinnosta
Mä en välitä yhtään mistään
Sama se vaikka meneekin paskasti
Mua kiinnostaa kuulkaas ihan vitusti

Hörppään kulauksen pullon pohjalta
Joo ei oo kovin viisasta
Mut kaikenmoiset nerot onkin vähän sekaisin
Mut on kyllä sekaisin monet muutkin tyypit kuin neropatit

Mä en halua enää vaellella
Silti harhailen paikassa vieraassa
Mitä vaan voi tapahtua
Mutta väliäkö sillä, minne mä meen
Mua kaipaa ei kukaan
Enkä mä edes tunne yhtään mitään

Mun pitäis kai tehdä jotain muuta
Ei ihan hirveesti oo motivaatiota
Välittäisinkin edes jostain
Sama se vaikka eksynkin
Haittaiskin oikeesti ihan helvetisti

Hörppään kulauksen pullon pohjalta
Joo ei oo kovin viisasta
Mut kaikenmoiset nerot onkin vähän sekaisin
Mut on kyllä sekaisin monet muutkin tyypit kuin neropatit

Vaikka olisinkin kuinka pohjalla
En etsi syitä iloita
Kai tykkään tälläisestä olotilasta
Siitä että kaikki on ihan hanurista
Mä nautin roikumisesta reunalla
Ei ole tietoa huomisesta
Mikään ei ole mahdotonta
Silti käteni reunasta irroitan
Kurkkuuni vikatkin tipat kumoan
Yhä alemmas putoan

Taas mun puhelin soi. Jos soittaja olisi taas Tero, mä rikkoisin puhelimeni lopullisesti. En todellakaan haluaisi sen urpon soittavan mulle pari kertaa päivässä.
Olihan se Tero. Voi vittu, kuinka rasittavaa.
”Helvetti pitääkö sinun soittaa aina?! Etkö sä voi olla sekaantumatta toisten elämään edes hetkeksi idiootti?!” mä vaahtosin ja vaahtosin.
”Oikein kiva, oikein kiva... Mä en enää soita sulle ikinä, mutta ei varmaan tarvitsekaan. Tero sen siaan soittaa,” haikea tytön ääni sanoi.
”Kuka siellä? Ei ainaan Tero,” kauhistelin.
”Arvaa. Se joku, joka on pettämässä sua parhaillaan. Totta tosiaan. Arvaat varmaan hyvinkin,” haikea tytön ääni sanoi.
”Sikurjuurikas? Sinäkö? Kertoiko Tero sinulle?” hämmästelin. Voi ei voi ei!
”Ehei, älä huoli. Mulla on omat lähteeni, eikä kaikki kuulu sulle pkkupoika,” tuhahti Sikurijuurikas. Eihän tän nyt näin pitäny mennä.
”Pikkupoika? Pikkupoika?!” mä hermostuin. Tai hermostuin ja hermostuin.
”Heihei sitten. Heippa. Oli mulla asiaakin, mutta eipä kuitenkaan,” Sikurijuurikas totesi inhottavan tyynesti ja päätti puhelun.
Olipas paska puhelu. Ei mitään. Sain just ja just tietää, kuka soitti ja siinäpä kaikki.
Fuck. Mun teki mieli haistattaa koko maailmalle pitkä paska. Ihan koko universumille. Jokaiselle asialle joka oli ja on olemassa.
Onneks Sikurijuurikas ei jäänyt mun kaverikseni juomaan, sillä mulle riitti yksin enemmän juotavaa. Olipas itsekkäästi ajateltu. Ehkä Sikurin kanssa mun ei olisi tehnytkään niin mieli juoda.
En tiedä. Olisi pullosta ehkä riittänyt useammallekin. Yksin koko määrän juominen ei ehkä ollut viisaimpia ideoitani.
Ovi kävi. Äiti mitä ilmeisemmin tuli kotiin. Iskän minä en uskonut vielä siihen aikaan tulleen kotiin.
Menin alakertaan hieman rymistellen katsomaan, kuka tuli. Portaat eivät selvästikään halunneet tehdä yhteistyötä jalkojeni kanssa.
”Mitä helvettiä?! Kuka siellä?!” huusi ääni, jonka tunnistaisin vaikka unissani.
”Arvaa kuka,” mumisin.
”Samuel?! Helvettiäkö sä täällä rymyät?! Sun pitäis vielä olla koulussa tai vähintään koulusta matkalla kotia! Sitä paitsi missä se likka on?! Ja kaiken lisäks taasko sä oot onnistunu lentää nurin portaissa?!” isä putkahti räyhäämään.
Mä en halunnu vastata ainoaankaan kysymykseen. En edes tiennyt, miten olisin osannut selittää järkevästi asioita.
”Vastaa jotakin!” iskä karjaisi.
”Hööö... ööö... Öhööm... Hm...” sain mumistua.
”Säälittävää!” kuului kumea haukahdus.
Milloinkohan Sikurijuurikas tulisi? Toivottavasti se ei saisi samanmoista huutoa. Tai ehkä iskä oli vain piipahtamassa kotona ja palaisi vielä töihin. Pitäisipä kysyä asiaa.
”Isukkiih?! Miksi sinä tulit jo nyt kotiin?!” huikkasin.
”Et itsekään vastannut kysymyksiini, mutta tulin hakemaan työkenkiäni kotoa! Siis sellaisia duunarikenkiä!” isä selitteli.
Omistiko iskä sellaisetkin? Mitä ihmettä? Oliko se menossa oikeisiin hommin vai mitä häh?
Iskä marssi ulos ovesta ja paiskasi sen tavalliseen tapaansa äänekkäästi kiinni. Mä jäin lattialle makaamaan ja nauttimaan vaihtelun vuoksi itseni inhoamisen mukavuuksista.
”Kaunista,” Bergen sanoi säikäyttäen minut pahemmin.
”Mikä?” kysyin hädissäni.
”Sun elämäsi seuraaminen,” susi totesi tyytyväisenä.
”Jos sinulla ei ollut muuta, voitkin mennä takaisin,” tuhahdin happaman tylsistyneenä.
”Nyt et käskenytkään painua Helvettiin. Onnettomampi ilmaus tuo toki oli, mutta vaihtelua,” susi viisasteli.
”Niin, että miks sä siihen tulit?” kysyin katuen sitä, etten jo antanut suden kaikota.
”Halusin vaan tulla ilkkumaan sinun pahaa oloasi, sillä tänään on sellainen olo, että tekee mieli,”Bergen hyrisi creepysti. Anteeks, mut koska sillä ei olisi oloa nälvimisvittuilu-viisastelulle?
”Sepä mukavaa,” tuhahdin turhautuneena.
”Arvaa mikä on mukavampaa?” susi kysyi hilpeästi kuin jotain jännää tietoa malttamattomana sisällään pitäen.
”No?” kysyin kärsimättömänä.
”Huominen,” susi sanoi hilpeänä, ja mä pystyin mieltämään sen hymyilevän hampaat näkyen.
”Ei helvetti,” huokasin apeasti.
”Helvettipä Helvetti,” susi nauroi niin, että päähän sattui tavallistakin enemmän.
Mä kuuntelin jonkun aikaa Bergeniä kunnes nukahdin. En edes jaksanut vastata sudelle mitään, joten se saattoi myös kyllästyä. Sitten mä varmaan sammuin.
Mä heräsin siihen, että joku ravisteli mua. Ai että. Mä olisin vaan voinut nauttia siitä tunteesta vaikka kuinka kauan. Vielä nautittavampaa siitä teki ihanan oloinen läpsintä kasvoihin.
Mutta mukavuus loppui liian lyhyeen. Joku heitti kylmä vettä päälleni oikein isosti.
”Heräsithän sinä viimein,” Sikurijuurikas sanoi mahdollisimman puistattavan herttaisella äänensävyllä.
”Hik,” sain sanotuksi.
”Yoo! Jäbä yhä hengis,” Tero intoili.
”Mutsis tulee vartin pääst ja me aateltiin saada sut pois siit,” poika jatkoi.
”Sä tuskin jaksat kiivetä yläkertaan, joten me tehtin sulle peti tohon sohvalle,” Skurijuurikas sanoi.
”Miten kauan te ootte jo tääl ollu?” kysyin hämmästellen sitä, että tyypit edes olivat siinnä.
”Ihan tarpeeks,” Tero tuhahti.
”Mars sohvalle nyt siitä! Viis metriä täs on vaan matkaa, joten kyllä sä jaksat!” Sikuri komensi hyvin topakkana. Mä just ja just sain raahauduttua sohvalle.
”Stten enää kaikki tarvittava paikoilleen, niin juttu menee ehkä läpi,” Tero naurahti.
”Wat?” sain kysyttyä.
”Teron idea oli naamioida sut kipeenä olevaks, niin sun äitisi ei epäilisi niin suuresti,” Sikurijuurikas sanoi  tyytyväisenä kaivaen jostain jotain käärettä.
”Paska idea, mutta voihan sitä kokeilla,” sanoin kyynisesti.
Ei se uponnut mutsiin, vaikka aika uskottava toteutus olikin. Ainakin rekvisiittaa oli paljon. Lääkepurkit, kuumemittari, villasukat, huopa yms.
Mutsi nimittäin oli jo saanut sitä ennen soittona kaiken tarvittavan tiedon faijalta. Eli sen tiedot olivat jotain luokkaa: Poika on lintsannut ja uhrannut aikansa juopotteluun. En tiiä, mitä se mietti siit, et mä olin onnistunu hankkii juotavaa. Tuskin sitä kiinnosti.
Mä en saanu sitä olemaan huutamatta, vaikka mielestäni hyvin anelinkin. Se selvästi näki, miten kärsin. No, onneksi Sikurijuurikas oli tareeksi äidin mieleen ja sai sen hiljaisemmaksi.
Tero suostui vasta lähtemään kotiin, kun näki mun olevan turvallisesti jonkun ajan pääst omassa sängyssäni kylmäkalle pään päällä lepäämässä.
Mä siis en tehnyt illalla muuta, kuin kärsin päänsärystä, nukuin ja välillä oksentelin. Ihan vitun säälittävää.
Huomenna luultavast kaduttisi ja olisi vielä paskempi olo, mutta huominen olisi vasta huomenna. Jos tänä yönä nyt saisi nukkua päätä selväksi, niin ehkä kestäisin huomistakin paremmin. Kestämiselle ei ole vaihtoehtoja, mutta vähemmän kestettävää on aina parempi vaihtoehto.

Ei kommentteja: