Kakstoista

Sunnuntai 19.8.
Kello oli vähäsen vaille seitsemän aamulla, kun Sikurijuurikas jo pomppasi pystyyn.
”Mitä? Kirjoitatko sä vieläkin? Etkö sä nukkunut yhtään?” tyttö kysyi hämmästyneenä.
”Mitä mä oon sanonu toisten asioihin sekaantumisesta? Asia ei kuulu sulle, joten en kerro.”
Päätä särki pirusti. Sen siitä saa, kun ei nuku koskaan.
Ovikello soi. Kun en heti mennyt avaamaan, kuulin järkyttävän nyrkin rysäyksen oveen.
”Mene vessaan vaihtamaan vaatteet Sikurijuurikas. Parempi ettei sinua heti nähdä.”
Mä keräsin mahdollisimman nopeasti petivaatteet sohvalta ja tungin ne takaisin kaappiin.
Jyskytys sen kuin koveni. Mä menin avaamaan oven.
”Sopihan herralle sitten tulla avaamaan ovi! Hitto että kesti! ” isä ärähti oven avatessani.
”Olisittepa vaan jääneet pihalle. Miks mä ees vaivauduin avaamaan ovea?”sanoin nähdäkseni, miten isän naama vääntyi mukavasti vinoon.
”Voivoivoi... Me unohdimme kotiavaimen lähtiessämme,” äiti voivotteli.
”No mites on mennyt?! Onkos talo vielä kasassa?!” isä kysyi keventääkseen tunnelmaa.
”Ihan jees...” vastasin. En aikonut todellakaan alkaa avautumaan eilisestä.
En myöskään älynnyt kysyä, mitä hemmettiä he niin aikaisin kotona tekivät. 
Mä huomasin Sikurijuurikkaan tulevan vessasta ulos ja juoksin kiireesti estämään vanhempien tapaamisen. En ollut valmis esittelemään tyttöä vanhemmille.
Käskin Sikurijuurikkaan mennä huoneeseeni piiloon. Vaikka en tykännytkään ajatuksesta, se oli kuitenkin pienempi paha siinnä tilanteessa.
”Hyvähyvä poika! Tällä kertaa et ole onnistunut mokaamaan!” isä jyrisi.
”Mitä te muuten teette näin aikaisin kotona?” kysyin kuitenkin.
”Saa kai sitä kotiinsa tulla! Ei tarvitse kysellä!” isä ärähti.
Nappasin lantun, nauriin ja leipäpussin, ja lähdin yläkertaan. Mä en söisi tällä kertaa kasviksia. Ne olisivat tytölle. Vanhemmat katto vähän oudosti, mutta koskapa ei.
”Täällä ois aamupalaa,” totesin saapuessani huoneeseen ja ojensin kasvikset tytölle. Itse tyydyin mutustelemaan jotain ruisleivän känttyä.
”Miksi täällä on näin ankea sisustus? Harmaata ja mustaa kaikkialla ja kalterit ikkunassa,” Sikurijuurikas ihmetteli.
”Welcome to my life girl,” naurahdin.
”Miksi englanniksi?”
”Häh?” hämmästyin. Siis osasiko jänö oikeasti ymmärtää muitakin kieliä?
Me syötiin ja istuttiin hiljaa lattialla vaikka kuinka kauan. Silti kello ei ollut vielä edes puoltapäivää.
Huomasin Sikurijuurikkaan katselevan tuumiskellen seinällä olevaa Liekitettyjen sikiöiden logoa, mutta en saanut kysytyksi asiasta. 
”Mikä toi logo on? Se oli siinä hupparissakin, jonka mulle eilen annoit?” tyttö lopulta kysyi.
”Bändilogo.”
”Fanitatko sä sitä bändii?”
”Ai omaani vai?”
”Wow. Onko sulla oma bändi?” tyttö ihasteli.
”On joo,” sanoin välttäelevästi, vaikka eihän se sillei mun bändi oo. Meidän kaikkien bändiläisten.
”Mitä sä siinä soitat?” kysyi tyttö kuin odottaen hienoakin soitinta vastaukseksi. Varmaan kitara ois pitäny vastata.
”Suutani. Ihme kyllä. Olen siis bändin laulaja.”
”Haluisitko sä laulaa jotain mulle?” tyttö kysyi oudon kiinnostunut ja innostunut katse silmissään.
”En!” huudahdin, sillä hyi en kai mä sillei siinnä kylmilteni jollekulle ihan randomille likalle alkais laulamaan.
Sitten ovikello soi taas. Kuka helvetti nyt oli tulossa? Mikseivät ihmiset tajunnet, mitä kello oli?
”Joku pikkupoika kyselee sua!” isä karjaisi. Ahaa, Tero siis.
Mä kehoitin Sikurijuurikasta jäämään huoneeseen ja olemaan koskematta mihinkään. Tulisin kohta takaisin ja minulla olisi ehkä mukana joku. Parasta varautua.
”Moro moro! Mitäs jäbä?!” Tero huikkasi ovelta, kun saavuin yläkerrasta.
”Ja kukas hemmetti tämä tapaus on?! Antaa kuulua!” iskä ärähti.
”Mun kaveri,” kerroin odottaen saavani naurua osakseni.
”Eihän sulla pitäis olla kavereita!” Kiva juttu faija. Huuda enemmänkin niin, että koko maailma kuulee luuseripoikasi surkeuden.
”No on kuitenkin,” sanoin kohauttaen olkiani ja kävelin pois.
Tero näytti vähän hämmentyneeltä. Sitä selvästi vaivasi tilanne. 
”Katsopas Birgita kuka tuli! Tää on mukamas joku Samuelin kaveri! Hahhah!” isä huusi äidille ja äiti saapui paikalle pällistelemään.
”Varaudu sitten, että tää paikka ei välttämättä miellytä sua. Siis vielä vähemmän kuin muu osa talosta. Ja pidä sitten mölyt mahassas,” sanoin Terolle, kun olimme huoneeni ovella.
”Moro Sikurijuurikas. Kato kuka tuli. Tää on se sama tapaus, joka oli silloin Kippokan pihalla.”
”Siis mikä sun nimi olikaan?” Tero kysyi Sikurin esittäydyttyä ja mun olis tehnyt mieli tukkia sen suu jollain. Että se kyseli tyhmiä. No, taisinhan minäkin kysyä uudestaan tytön nimestä.
Onneksi Sikurijuurikasta ei haitannut yhtään tökerö kysymys. Se esitteli itsensä ihan mielellään uusiksi ja luetteli tällä kertaa koko nimensä.
”Häh? Mistä hitsistä sä noin oudon nimen oot saanut?” Tero kysyi.
Minä ja Sikurijuurikas vaihdoimme katseita ja mä nyökkäsin sille, jotta se voi aloittaa puhumisensa. Varmistin vain, että meillä ei olisi mahdollisuuttakaan tulla ulkopuolisten kuulluksi.
Sikurijuurikas puhui ja Tero kuunteli. Tero vaikutti kiinnostuneelta tytön kertomuksesta metsän tuhosta.
”Wow?! Onko se oikeesti totta? Miten sä muuten päädyit Samuelin seuraan?” Tero henkäisi.
Sikurijuurikas selitti kaiken susien taikauskoisuudesta ja loukkaantumisesta varastokohtaamiseemme saakka. 
”Alakertaan sieltä! Mä haluan kysyä yhtä juttua!” isä huusi.
Mä menin Teron kanssa alakertaan miettien, mitä tuleman pitäisi.
”Mitäs hemmettiä?! Selitäpäs nyt!” isä sanoi tuupaten jotkun rintaliivit minulle.
”Ööh..” änkytin.
”Että mikä onkaan selitys?!” 
”En mä osaa sanoa.” Olisinhan mä toki voinut keksiä jonkun hätävaleen selityksen. Vaikka sellaisen, että minulla olisi lisää outoja taipumuksia kaapissani. Ei yllättäisi.
”Eivät nämä äitisikään ole! Ihan liian pienethän nämä ovat!”
”Mistäköhän noi on tullu?” kysyin muka hyvinkin ihmeissäni, vaikka tiesinkin vastauksen kysymykseen. Ei kun pakoon vaan mahdollisimman vähin äänin.
”Et mene minnekään! Joko selität tai en vastaa seurauksista!”
Mä mietin jo hetken jonkun omituisen valeen keksimistä. Mistä kukaan tietäisi oliko se vale va ei? Tero näytti ainakin siltä, että se aavisti tasan tarkkaan, mistä tässä oli kyse.
”Toi sun kaveri näyttää tietävän asiasta! Jos sinä et puhu, tuo pikkupentu kyllä puhuu!” isä ärjäisi.
Mä mietin hetken, mutta päädyin jälleen puhumaan totta. En halunnut lisää mäkätystä isältä, sillä ihan tarpeeksi sitä jo tuli muutenkin.
”Odota siinnä. Mä haen selityksen sulle,” huikkasin isälle ja painelin yläkertaan.
Tero jäi kahden hölmistyneen isäni kanssa olohuoneeseen seisomaan. Äitikin ilmeisesti saapui paikalle ihmettelemään asiaa.
”Varaudu helvetilliseen paskavyöryyn ja tule kanssani alakertaan,” sanoin Sikurijuurikkaalle saavuttuani huoneeseeni. Tyttö ei näyttänyt ilahtuneelta.
”Ennen kuin mennään, keksitään sulle joku tarina,” sanoin. Ja Sikurijuurikas nyökkäsi.
”Entä jos sä olisit... öööö.... Joku, jolla on kotona vaikeaa, joten sä olisit tullut väliaikaisesti meille asumaan. Mikäs sun nimi sitten ois? Jos sä vaikka olisit Stina. Stina Karkki. Jepjep. Suunnitelma on siinnä,” totesin tyytyväisenä.
”Jos mä oon Stina, jolla on vaikeaa, millä tavalla mulla ois vaikeeta kotona?” Sikurijuurikas kysyi.
”Alkoholistiäiti. Yksinhuoltaja.”
”Okei.”
”Mikä siellä kestää?! Missä se selitys viipyy?! Tänne ja heti!” isä karjui kärsimättömänä.
Me saavuttiin alakertaan jättimursujen töllisteltäväksi. Niin ja Terokin siellä oli.
”Antaa kuulua!” äiti huusi. En ollut tunnistaa huutajaa äidiksi. Niin paljon hän isältä kuulosti.
”Tässä on Stina Karkki. Sopiiko teille, jos Stina yöpyy meillä jonkun aikaa? Sillä on kotona vähän vakeeta, joten se tuli meille. Tai sama se, vaikka ei sopisikaan. Stina on ja jää,” esittelin Sikurijuurikkaan.
Vanhemmat näyttivät tuumivan keskenään asiaa.
”Hyvä on! Mutta tytöstä ei saa olla vaivaa! Eikä mitään kustannuksia!” isä jyrähti.
Hehheh. Eihän Sikurijuurikkaasta ollutkaan ollut kustannuksia. Ei ainakaan jonkun satasen edestä.
”Lupaamme Sik... Aih! Eikun siis Stinan kanssa olla kustannuksettomia tapauksia,” sanoin ja meinasin lipsauttaa jotakin muutakin.
Sikurijuurikas pökkäsi mua kovaa kylkeen, ja vanhemat katsoivat mua oudosti. Arvasin niiden miettivän, miten vajakki mä olinkaan. En edes muistanut tytön nimeä.
”Olette sitten kunnolla ja tuo ipana ei ainakaan jää yöksi! Yksikin yökylävieras on jo liikaa kouluiltana!” isä mylvi vaihtelun vuoksi. 
”Hänellä on nimikin!” huusin.
”Ei sillä niin väliä ole. Parempi, etten ole kukaan täällä,” Tero mumisi yrittäen saada itsensä mahdollisimman huomaamattomaksi ja kadota tilasta.
Musta se ei ollut yhtään parempi juttu. Ei Teron tarvitsisi olla niin vaatimaton. Oli silläkin oikeus olla jotain.
”Mut jos jotakuta kiinnostaa olen Tero Sorsa,” Tero sanoi melkein kuulumattomasti.
”Eikä Tero muutes oo mikään... pikkulapsi. Se on mun kaa samassa... Ööö... lukiossa ja samalla luokalla. Tai siis rinnakkaisluokalla,” ilmaisin.
”Hipsteripelle siis!” isä naurahti.
Mua ärsytti isän asenne ihan mahdottomasti. Kyllä taidelukiossakin on ihan kunnollista opiskelua ja sielläkin on ihan normaaleja opiskelijoita.
”Mut kerropas, miten sä oot saanu kavereita! Sitä paitsi jos sä oot tavannut tämän Teron koulussa, et kertonut mistä Stinan löysit!” 
”Stinakin on koulusta. Tavattiin sattumalta, kun ollaan samalla luokalla. Ja Teroa en tavannut koulussa. Tero asuu meidän naapurissa Kandinaatinkujalla,” kerroin. Kandinaatinkujalla eikä vahingossakaan Kannibaalinkujalla.
”Olet tuntenut Samuelin pari päivää ja sä jo tulit asumaan sen luo! Jotenkin sekaisin pitää olla!” isä huusi kohdistaen sanansa Sikurijuurikkaalle.
”Kyllä tämä äidin väkivaltaisen kohtelun voittaa ja sen kännisekoilut,” Sikurijuurikas sanoi yllättävän rohkeasti ja varmasti.
”Ikävä tuottaa pettymys, mutta kyllä täälläkin saa kohdata kännistä riehumista ja jos jonkinmoista väkivaltaa,” naurahdin. Isä mulkaisi mua vihaisesti.
”Mutta ei hän varmaan vieraita löisi,” sanoin virnistäen isälle. Musta oli hauska nähdä, miten se reagoi mun kommentteihin siitä.
”Hahhahhahhahaha!” Bergen ilmestyi nauramaan.
Mitä?”
Ei mitän, sun elämä on vaan nin koomista seurattavaa,” susi sanoi.
Jaahas.”
Ilmeisesti sä et oo kovin juttutuulellla,” Bergen huokasi pettyneen kyllästyneesti.
Koskas mä muka olisin?” töksäytin. Hahaa, never.
Tänä yönä!” Susi karjaisi painokkaasti ilmaisen asian loppuun käsitellyksi. Saishan sitä rupatella, mutta eri juttu vastaisinko.
Mä päätin mennä pihalle tuulettumaan. Hetken kuluttua joku juoksi ja hyppäsi niskaani halaamaan. Taas kerran ”hyi-kommentti” pääsi valahtamaan huuliltani.
”Yllätyys!!!” Tero huusi.
”Apua! Apua! Apua!” mä sain vain huudeltua.
Ilmeisesti kaverinikin olivat tulleet pihalle. Ainakin kaveri. Ja oliko Sikurijuurikas tuolloin vielä edes kaveri?
Tero kaatoi mut maahan ja alkoi kutittaa. En olisi halunnut nauraa, mutta nauroin kuitenkin.
”Mun pihalla ei sitten homoilla!” isä ilmestyi huutamaan. Ilmeisesti se oli nähnyt meidät ikkunasta ja päättänyt tulla puuttumaan asiaan.
Mä yritin kerätä kaiken rohkeuteni ja mietin hetken jotain nasevaa huudettavaa. Teroa ilmeisesti koko juttu nauratti, eikä tavalliseen tapaan nolottanut kuten kaikki muu.
”Ikävä tuottaa pettymys, mutta olisit asettanut kieltosi aikaisemmin! Tai ei se mitään olisi silti estänyt!” huudahdin yllätäen muiden lisäksi itsenikin.
Isä ilmeisesti suuttui tai ainakin hermostui aiheesta, sillä se marssi takaisin sisälle paiskaten oven kuuluvasti kiinni.
Tero ja Sikurijuurikas katsoivat mua oudosti ja kysyvästi.
”Ei nyt. Ei nyt,” sain sanottua.
”Onko se totta? Tykkäätkö sä pojista?” Tero kysyi.
”Kysyisit vaan suoraan oonko mä homo! Mitä sitten, jos mä vastaan myöntävästi? Lakkaatko sä olemasta mun kaveri?” äyskäisin Terolle.
”Ei mitään sellasta. Mut vaan outoa.”
En olisi arvannut, että Tero oli noin ahdasmielinen ja rajoittunut henkilö. Ehkä se oli kasvatettu siihen muottiin.
”Aivan, aivan. Hieman epänormaalia. Ties vaikka se haluais iskeä mut. Pitääkin tästälähin varautua,” sanoin halveksuvasti.
”Sori Samppa. Jotain tonne päin mun ekat ajatukset kyllä asiasta olikin,” Tero sanoi ja katsoi anteeksipyytävästi. Sikurijuurkas ei ilmeisesti uskaltanut sanoa edes sanaakaan.
”Ikävä tuottaa sulle pettymys. Sä et kiinnosta mua sillei. Ja toinen pettymys. Mä en ole homo. Jos sun on pakko saada tietää, niin luultavasti mä olen biseksuaali. Mut sori, mä en tykkää kaikist ihmisist tällä planeetalla sillei. Miks hemmetissä me ees ajauduttiin tähän aiheeseen?” mä kerroin Terolle. Miks vitussa me päädyttiin käsittelee mun seksuaalisuuttani?
”Se Teron kutitusjuttu ohjasi sut tänne alueelle,” Sikurijuurikas sanoi. Hienoa, se ei ollut vielä järkyttynyt liikaa aiheesta puhuakseen. Mua kadutti silti, että olin sanonut jotain sen kaltasta.
”Vaihdetaanpas aihetta. Sä et esitelly kunnol ittees. Jäi vähän epäselväks,”Tero heitti yhtäkkiä Sikurille. Miten niin kunnol? Mun mielest se tarina oli ihan kunnollinen.
”Ehkä jossain muualla. Ehkä siellä varastossa,” sanoin.
Me käveltiin varastolle. Siellä mä kertasin, miten jokainen meistä oli kohdannut toisensa ja miksi me oltiin siinnä.
Lopulta päädyttiin aiheeseen, miksi Sikurijuurikas oli täällä meillä. Ei minkään muun takia, kuin jänöyhteiskunnan ja koko metsän pelastamisen.
Aloitimme miettimään, miten saavuttaa toivottu lopputulos. Oli siis päästävä eroon mun iskän firmasta. Kyllä se ukkeli varmaan jotain muuta sen tilalle keksisi.
Mä ehdotin vitsillä, että räjäytetään iskä. Ketään ei naurattanut. No ainakin oltaisiin päästy siitä eroon. Jos oltaisiin vaikka räjäytetty koko talo jonain iltana. Hehheh.
”Samuel! Sinä et keskity! Sinua ei kiinnosta koko juttu! E tämä ole vitsi!” Sikurijuurikas kivahti saaden Teron nauramaan.
Lopulta tunnin mietinnän ja typerien ehdotusten jälkeen löysimme yhteisymmärryksen. 
Me menisimme joku ilta (ehkä joku viikonloppu) telttaan nukkumaan. Lähtisimme sieltä metsän kautta katselemaan, mikä olisi meno Puutavarassa (siellä iskän firmassa siis). 
Minulla sattuu vielä olemaan joku avain Puutavaraan, sillä päätin pitää sen kesätöiden päätteeksi. Kukaan ei muistanut kysyä sitä takaisin.
Jos vaikka saisimme sisään päästyämme murtauduttua tietokoneille ja tuhottua sitä kautta valvontakameroiden ohjelmat. Koska valvontakamerat eivät kuvaisi, voisimme tehdä mitä huvittaa. Ei se kyllä niin helpolla menisi, mutta saihan sitä ehdottaa kaikenlaista.
Kun olin kesätöissä siellä, olin joku tilauksia vastaanottava henkilö aulan vastaanotolla. Siispä minulla on vaikka mitä koneelta ryöstettyjä tiedostoja muistitikulla, joista voisi olla apua.
Ei varmaan mitään hyödyllistä, mutta tarkoituksenani oli vain kerätä jotain tiedostoja, joista voisin iskän jossain välissä käräyttää. En kuitenkaan tajunnut, miksi mulla piti olla oma avain sinne työpaikalle. 
En mä löytänyt mitään kiintoisaa, mutta olisi minulla jotain koodilistoja ja salasanoja kaapin kätköissä. Olisi miettinyt tarkemmin ja harkinnut vähän pidempään ennen kuin palkkaa Samuel Kuolion.
Teron mielestä idea oli nerokas, mutta arveluttava. Entä, jos isä olisi nähnyt kaken valvontakamerasta ja päättänyt muuttaa kaikkia salasanoja ja turvakoodeja. Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, kuin kokeilla. 
Sikurijuurikas alkoi olla jo ihan täpinöissään. Sen mielestä ajatus oli ihan huikean upea.
Se voisi palata jänisten maailmaan sankarina. Suunnilleen koko maailman pelastajana. Vähän outoa ajatella tytön lähtevän takaisin jänismaailmaan, mutta väistämätön tosiasiahan se on.
Tero taputti, eikä enää epäillyt asiaa niin pahasti. Mun näkemys oli, että se oli jotenkin vittuillakseen päättänyt taputtaa ivatakseen mun älykkyyttäni.
Mä mulkaisin Teroa vihaiseen sävyyn ja Tero lopetti saman tien taputuksen. Varastoon nousi vaivaannuttavan hiljainen tunnelma. Mä mietin, miks helvetissä mä olin ottanut Teron mukaan tän touhun suunnittelun.
Yllätyksekseni Bergen ei ilmaantunut samalla sekunnilla, kun ajattelin sellaisia asioita päässäni. Missä helkutissa se luurasi?
Mä en jaksanut enää olla varastossa, vaan painelin ovesta pihalle ja jätin toiset taakseni. Taakse he eivät kuitenkaan jääneet, sillä mua lähdettiin seuraamaan.
”Mitäs nyt?” Tero kysyi.
”En tiedä,” sanoin.
”Mennään meille. Voidaan suunnitella mun kemian esitelmää, joka pitää saada huomiseksi valmiiksi. Sitten sen jälkeen voidaan kattoa jotain kivaa leffaa,” Tero ehdotti ja mä nyökkäsin hyväksyvästi.

Ei kommentteja: