Kakkonen

Just kun mä olin saanut unesta jollain tapaa kiinni, mun huoneen ikkunaan kolahti jokin. Mä katsoin kelloa ja se näytti jo seittemää aamul.
Päätin mennä kattoo mikä mun ikkunaan oli kolahtanu ja näin Teron vilkuttavan iloisesti mulle pihalla. Avasin ikkunan olettaen, että Terolla oli ollut mulle jotakin asiaakin.
"Moro Samppa!" iloinen Tero huusi ja vilkutti.
"Mitä sä mun pihal teet?!" huusin Terolle.
"Sun? Eiks tää oo sun ja sun perhees yhteinen piha? Kaikkien siinnä talossa asustavien piha.”
"Heko heko vitun viisastelija. Häivy!" Ärsytti koko kakara kauheasti.
"E. Mä venaan sua ja mul on asiaa,” Tero sanoi ja istahti pihakivelle odottamaan.
"Ei kiinnosta!” Oikeasti otti päähän. Varmaan taas niin makoisasti nukutun yön vika.
"Okei okei. Venaa hetki nii mä tuun," myönnyin lopulta, sillä penska ei olis muutenkaan lähteny siitä ja kouluunkin oli joka tapauksessa pihan kautta mentävä.
"Mut dösä lähtee kohta! Me myöhästytään! Ehitään jos juostaan!" Tero huudahti hätääntyneenä. Ei siis auttanut muu kuin juosta pihalle. Ei siis tänäänkään aamupalaa tai muutakaan ylellisyyttä. Ei kun matkaan siis.
"Et kai sä oo lähös samaan kouluun? Tai mistä ees tiiät mitä kouluu mä käyn?” Kumpa ei sit vielä samalle luokallekin.
"Kaikki kouluthan tääl on samas suunnas joten ei mun tarvinnu paljoo päätäni käyttää sen keksimiseen, että sinä menet bussilla ja sinne suuntaan.”
”Mut kyl mä oon luultavasti samaan kouluun menos. Saat näyttää mulle vähän paikkoi siel, kun mä en ollu eilen siel tutustumispäivässä,” Tero naurahti. Kaikki koulut tosiaan ovat keskustan suunnalla, joten olisi pitänyt osata päätellä.
"Etkö sä meekään jonnekin ala-asteelle?” kysyin pienesti vitsillä. En todellakaa ollut osannut yhdistää tyyppiä jo lukioikäseks.
"Hiidenkirnun taidelukioon ois tarkotus musiikkipuolelle mennä. Mä nimittäin soitan nokkahuiluu,” tämä Tero sanoi hieman ylpeän oloisesti. Mä en ainakaan olis ylpee mistää nokkahuilusta.
Mä sit oikeesti otin ja lähin huomatessani bussin jo olevan pysäkillä. Tossua toisen eteen, ettei vaan tulis myöhästyttyy näin ekoina päivinä. Tosin turhimpiahan ekat päivät aina melkei on.
"Käyks et istun sun vierees Samppa?" kysyi Tero bussissa. Miks sen piti matkii mua ja ehtii bussiin? Jos tuo Samppa-juttu ei kohta loppuisi, tekisin Terosta hakkelusta.
"Ei! Mee pois!"
Koululle päästyäni pysyttelin mahdollisimman kaukana Terosta. En halunnu nähdä sitä kiusankappaletta enää koskaan.
Tunnit matelivat mahdollisimman hitaasti, Tero vilahti jossakin ja ihmiset aukoivat vähän väliä päätään. Miksei ne oikeesti voinu elää omaa elämäänsä ja antaa mun ihan suosiol olla kusipaskaääliö angstaaja ilman et siit tarvitsi koko ajan mainita mulle?
Sitten loppui koulu. Lähdin bussipysäkille ja istuin katoksen penkille odottamaan. Joku pappa vieressäni sytytti röökin ja päädyin yskimään siitä syntyvälle savulle. Se papparainen ilmeisesti loukkaantui siitä mun yskimisestäni tai ainakin se lähti menemään.
Yhtäkkiä kuului kamala ujellus. Korvathan siinä melkein särkyi saatana. Taisi kuulua tuo kamala meteli nokkahuilusta. Olikohan se hiivatin Tero asialla? Sehän sanoi soittavansa nokkahuilua. Oliko tuo muka olevinaan musiikkia?
Iloinen käden heilautus ja sieltähän se tolvana saapuikin.
”Moi! Kuuliksä kun mä harjottelin? Mitäs tykkäsit mun musisoinnista? Eiks mennykin jo aika hyvin?” Tero intoili.
”Kutsut sä tota musiikiks? Ihan hirveetä kuraahan se oli. Ihan kauheeta ujellusta. Älä enää ikinä ujelluta huiluas kun mä oon sun lähistöl. En haluu joutuu mukiloimaan sua sen takii.” Toivottavasti Tero ton jälkeen älys pysyy must kaukana, vaikka tiesin toiveeni jäävän vain toiveeksi.
Sitten saapui bussi. En löytänyt bussikorttiani mistään. Ilmeisesti se oli jäänyt himaan. Oli kysyttävä Terolta oliks sillä rahaa mukana ja lainaisko se mulle rahaa kotimatkaan.
”Maksan, jos lupaat ettet enää ikinä aio puuttua ja rajottaa mun soittamistani.”
Ei kai mun auttanut muu kuin suostua sen ehtoihin ja toivoa et se ei muistais asiaa myöhemmin. Eihän meidän ees toivottavasti tarviis olla toistemme kaa tekemisis, joten väliikö sille millään mun mielipiteellä sen musaan oli.
Bussissa Tero istu taas mun viereen, ja pyys mua luokseen käymään juttelee asiat selviks. Koko bussimatkan se kyseli multa mitä mieltä mä olin asiasta. Jutustelu ei kyl vaikuttanut kovinkaan miellyttävältä ajatukselta, mut jostai syyst mä suostuin silti. Kaduin heti, että suostuin, mutta ylpeys ei antanut ottaa sanoja takasin.
Matkalla Terolle se ipana vaan jatkoi ärsyttävää kyselemistään. Olisin voinu huomauttaa, että kyselyiän pitäs olla jo tos vaihees ylitetty, mutta parempi kun ei tulis ylimääräst jutusteluu.
"Kerros Samppa miks sä vihaat mua," Tero pyysi. Kappas vaan se ihan itte hoksas mun inhoovan sitä. Viha ehkä himpun vahva sana noin vähän tuntemisen kohdal.
"Koska sä oot ihan älyttömän ärsyttävä ja epäilyttävä,” totesin sen enempää mielttimättä.
"Kuinka niin mä muka oon sust epäilyttävä? Hyvä sun sanoo mittään epäilyttävyydest,” Tero naurahti kumman tuttavallisesti. Ihan niin kuin se viel vois jo heittää moista läppää varauksetta.
"Totta kai sä oot mun mielest tosi epäilyttävä. Tiesit mun koko nimeni heti ja oot muutenki super outo,” perustelin. Kyllä, Tero todellakin oli outo.
Sitten me alettiinkin saapuu jo määränpäähämme. Teron kotiin meneminen tuntui oudolta. Olin olettanut talon olevan kutakuinkin tavallisen oloinen pienehkö omakotitalo, jollaisia Kandinaatinkujalla oli enemmänkin.
Sorsan perheen koti kuitenkin näytti ihan erilaiselta muihin kujan taloihin verrattuna. Se oli maalattu vaaleansiniseksi ja seinien sinisessä maalissa ui valkoisia pilviä. Pienuudestaan huolimatta talossa oli kaksi kerrosta.
Talon pihalla seisoi hieman itseäni pidempi merilevän vihreän pitkän tukan omistava tyttö, jolla oli yllään samantyylinen villapaita kuin Terolla, mutta se oli violetti ja istui tytölle täydellisesti. Housutkin olivat samanlaiset, mutta vaaleansiniset ja niissä oli reisitaskut. Kenkiä tuo outo tyttö ei käyttänyt ollenkaan.
"Onko hän siskosi?" kysyin Terolta.
"Joo. Mistä tunnistit?" Tero vastasi hieman vaivaantuneena. Mitä siinnä muka oli noloa, että tunnistin tytön hänen siskokseen? Ei siihen paljoa päättelyä tarvittu.
"Teillä on aika saman kaltainen vaatetus plus paikkakin antoi vihjettä.”
"Mä toivoin ettet sä huomaisi asiaa. Musta ei oo yhtään kiva, että äiti on päättäny hankkii meille samanlaisii vaatteita kaapit täyteen.”
"Ai jaa," hymähdin ja tyydyin nielemään sanani.
Meinasin kommentoida Terolle, että mutsin valitsemien vaatteiden käyttö Teron ikäsenä oli vähän luuserimaista (ja varsinkin sen siskon ikäsenä, sillä ei niillä muuten samanlaisia vaatteita olis varmaan).
Lähemmäs käveltyämme huomasin tytön maalaavan yhtä pilveä talon seinään.
"Moi, säkö tän talon oot tuunannu? Aika cool,” sanoin tytölle yllättäen itseni. Hyvin outoa, että mä vapaaehtoisesti olisin yrittänyt kehitellä keskustelua jonkun vieraan kanssa.
"Kiitti," vastasi odotettua terävempi ja kylmempi ääni.
"Mä oon Ellinoora. Mun nimi kuulostaa tyhmältä, joten sano vaan Ells. Se menettelee vielä,” tyttö pamautti heti perään.
Ei oikeesti käynyt mielessäkään kysyä siltä sen nimeä. Enkä mä ois Ellinoora-nimestä mitään alkanu viisastella. Kuinka joku edes kehtasi olettaa moista? Ihan kivahan se nimi oli.
"Okei," sain mumistua.
"Noni, nyt sä voitkin sit häipyy häiritsemästä,” Ellinoora sanoi happamasti. Ei ensi vaikutelma ollut kyllä muutenkaan kovin lämmin, mutta tuo toki yllätti. Ehkä jopa positiivisella tavalla.
"No mitäs tykkäsit mun siskosta?" kysyi Tero huvittuneesti.
Sisällä me kiivettiin heti yläkertaan, jossa oli vessan lisäks kaks ovea. Toinen, jossa luki pääsy kielletty ja toinen jossa oli vaikka kuinka monta scifi-aiheista julistetta. Ei ollut siis vaikea arvata kumpi oli Teron huone.
"Tervetuloa Tero Sorsan supertylsään maailmaaan,” Tero sanoi avaten oven muka tylsäänkin huoneeseensa.
En keksinyt yhtään mitään sanottavaa siihen tilanteeseen.
"Taidat tykätä avaruusjutuista?" sain lopulta kysyttyä saaden myöntävän vastauksen. Jälleen kiusallinen hiljaisuus. Ainakin Tero näytti vaivaantuneelta, vaikka minua hiljaisuus ei suuremmin vaivannut.
Teron huone oli puolet pienempi kuin omani, mutta sentään ikkunassa ei ollut ankeita kaltereita, eivätkä seinät olleet harmaata kiveä. Kaikkialla oli jotain scifi-krääsää. Hyllyt täynnä turhia rojuja ja seinillä julisteita. Mutta makunsa kullakin. Ainaki vankilatyylin voittaa.
"Entäpä jos mennään syömään välipalaa?" Tero ehdotti hetken kuluttua. Hiphei, se keksi jotain tekemistä!
Tero päätti keittää meille välipalaksi nuudeleita. Onnistunut valinta.
"Taasko sinä syöt nuudeleita Tero?" kysyi yllättäen seuraamme hiippaillut Ellinoora. Tero vain pyöräytti silmiään ja kaatoi nuudeleita kulhoon.
"Vieläks säkin oot tääl?" tyttö kysyi tuijottaen mua terävästi.
En aikonut vastata. Oli mulla viel pari tuntii aikaa ennen ku bänditreenit alkais, joten ihan hyvin mä voisin tappaa aikaani Teron seurassa.
Hetken päästä mä oivalsinkin et munhan olikin mentävä. Vai oliko? Ehkä mä vaan halusinki lähtee menee.
"Mun pitikin muutes viel suunnitella läpikäytävii juttui ennen parin tunnin pääst olevii bänditreenei, joten heippa!" huusin ja tein lähtöä eteiseen. Pääsisinpä jollain tapaa pois.
"Heippa Samppa!" Tero huusi.
"Moikka!" Ellinoorakin huikkasi.
Nappasin takkini naulakosta ja sulloin sen laukkuuni. Eteinen oli ahdas ja täynnä kenkiä. Onnistuin melko hyvin välttelemään kenkiin kompastumista, mutta housujeni lahkeissa roikkuneet narut takertuivat johonkin, ja mä kaaduin suoraan päin eteisen pienehköä puukaappia.
Silmäkulmastani tuntui vuotavan verta. Kaiken lisäksi huomasin saaneeni rymäykselläni hajotettua jotkun juhlaremmarit.  Niistä oli katkennut osa irti. 
Huomasin, että haava oli jo kadonnut, kun nousin ylös lattialta. Toivottavasti kukaan ei huomannut asiaa. Kummatkin sisaruksista seisoivat huoneen toisessa päässä ja tuijottivat minua. Kova rysäys ilmeisesti oli herättänyt niitten huomion.
Ainakaan Tero ei tainnut huomata mitään outoa, sillä se kyseli jo huolestuneena käviks mulle jotakin. Mut sen siskost en ois ollu läheskään niin varma. Se viittoi mut luokseen ja tuijotti mua koko ajan hyvin tarkasti.
"Se on menoo nyt. Aijai. Se oli siskon rakas juhlakenkä," Tero myhäili.
Olin ite satavarma, että tytön asia koski jotain muuta kuin kenkää.
"Mee huoneesees Tero! Tää asia ei oo yhtään sopivaa sulle!" Ellinoora huudahti.
Vähän vastentahtoisesti Tero vaivautui raahautumaan yläkertaan ja meni huoneeseensa.
"Sä olet se, josta se ennustus kertoi. Sä olet se kauan etsitty tapaus," Ellinoora sanoi kovin hiljaisella äänellä lähes kuiskaten.
"Että mitä häh?" kysyin niin vakuuttavasti kuin osasin. Eihän mulla oikeestikaan ollut mitään tietoa mistään ennustuksesta.
"Älä esitä!"
"Viilläpäs ittees tällä puukolla, niin saadaan asia selville," Ellinoora sanoi ja ojensi mulle kulahtaneen puukon. Otin sen, mutta en tehnyt mitään.
"Jos susta vuotaa verta pidempään kuin pari sekuntii, saat lähtee kotiis. Jos, mun päättelyt osu oikeeseen, sä jäät viel tänne kuuntelee mun asiani,” tyttö sanoi omahyväisen itsevarmasti. Se näytti tietävän.
"Hä? Miten sä voit olla noin sekasin? Miksei must vuotais verta?" esitin, mutta ei mua teatterikouluun sillä esityksellä vielä valittaisi.
"Älä pelleile. Mä tiiän mikä sä oot. Sä oot erilainen kuten mekin ollaan," Ellinoora sanoi. 
Meinasin vaivautua kysymään tytöltä keitä hän tarkoitti sanoessaan me, mutta en sitten kysynytkään. Tyydyin vain olemaan hiljaa.
Sen jälkeen mä vedin hihani ylös jotta mulla olisi mahdollisimman paljon tilaa suurelle viillolle. Toivoin saavani niin suuren aikasiks, että siitä vuotais verta tarpeeks kauan.
Sitten mä viilsin oikein syvän viillon käteeni. Toivoin hartaasti että olin onnistunut, mutta ilmeisesti se oli aivan turhaa (ja epämukavaa).
"Hahaa, olin oikeessa," Ellinoora hihkaisi ilahtuneena. Sitten sen hiukset oudosti lyhenivät ja muuttuivat pinkeiksi. Sen lisäksi tyttö kasvoi kummasti paljon pidemmäksi ja hetkessä koko juttu oli ohi. Edessäni seisoi sama tyttö kuin äskenkin.
"Mitä hittoa se oli?" sain hämmennykseltäni kysyttyä.
"Huomenna pääset näkee lisääkin, kun tuut meidän kerhoon," Ellinoora ilmaisi asian kuin olisi jo päättänyt asiasta kysymättä minulta sen enempää.
"Entä jos en haluu tulla teidän joidenki ihme tyyppien tyhmään kerhoon?" kysyin, sillä mikään kerhotoiminta ei houkutellut juuri sillä hetkellä, vaikka toisaalta olinki utelias.
"Sä tulet tai sitten mä en vastaa yhtään seurauksista," tyttö sanoi vakavana ja tyrkkäsi mulle lapun kouraan. Lapussa oli kummalliset ohjeet, joiden avulla mun olis pitänyt päätyä jonnekin paikkaan. Olis vaan ollu helpompi laittaa osoite lapulle, jos odotti mun oikeesti saapuvan paikalle.
"Nähdään huomenna Samuel. Muistakin sitten olla pettämättä mua ja tulla paikalle viideltä," Ellinoora huikkasi ja tuuppasi mut ulko-ovelle. 
Mä runttasin kengät jalkaan ja lähdin menemään. Enää mulla oli alle puol tuntii aikaa ehtii bänditreeneihin, joten päätin lähtee suoraan treenipaikalle käymättä välillä kotona.
Treenipaikalla oli ihan autiota. Harmaa varastorakennus oli ihan pimeä. Rojahdin sohvalle lukemaan jotain ikivanhaa Aku Ankka -lehteä, jonka hyllyltä löysin.
Myöhemmin kun bändin jätkät saapuivat paikalle, ja olimme saaneet soitettua muutaman biisin läpi, rumpalimme Anssi kertoi yhtäkkiä juhlavasti että ainoa videomme Youtubessa (Kuolleiden rottien syöjät) oli saanut yli kakskyt-tuhatta katselukertaa.
Olin hämmennyksestä sanaton. Joku oli kuullut mun ajatuksiani. Ihan sama, vaikka kukaan ei ois ees tajunnu ideaa. Pääasia et joku oli kuullu epämäärästä sekametelipaskaa soittavaa Liekitetyt Sikiöt -bändiämme edes vähäsen. Sekin oli sentään jotakin ja askel eteenpäin.
Kotona ootti kaks vihast ihmissikaa tivaamassa missä helvetis mä oon ollu koko illan ja miks mä en oo ollu koton siivoomas autotallii kuten sovittiin (ne sopi eli päättivät mun puolest). Eiks niitten ois pitäny muistaa mun bänditreenit?
Mun pitäs melkein jokaisena iltana siivota joku paikka tai tehdä jotain muit kotihommii muka maksakseni asumiseni. Mutta saahan sitä käskee, ihan kohtuullisesti mä oon porskutellu siivoomattakin.
"Hahaa! Oliks hauska päivä?" kysyi Bergen yhtäkkiä.
"Arvaas," tuhahdin mahdollisimman happamasti. Fiilis oli hyvä, mutta en halunnut saada sutta pilaamaan sitä. Tänään mä nukkuisin. No en kai sentään. Varmaan liikaa toivottu.
"Tiiänhän mä sen arvailemattakin. Eiks oiskin mukavaa jutella aiheest? Pääsisit takas maan pinnalle sieltä, missä nyt oletkaan."
"Ei olis varsinkaan sun kanssas.” Mä halusin eka ite käsitellä päivää rauhassa. Se tosin olis liikaa toivottu, sillä näin mehevää juttua Bergen ei jättäisi. Sillä olis taas mainio tilaisuus päästä pilaamaan mun yöni.  
"Saat valita. Joko mä kerron sulle jotain kivaa siit, miten ihana paikka Helvetti on ja sä kuuntelet mukisematta, tai sitten me voidaan keskustella täst päiväst. Tasan kaks vaihtoehtoo. Valkkaa niist."

Ei kommentteja: