Ykstoista

”Miksi sä et nukkunut? Kerrankin mä tarjosin siihen mahdollisuuden,” Bergen sanoi, kun aamu lähestyi. Mun tarkastuksen mukaan kello ei ollut edes vielä kuutta aamulla.
”Ei, sä tarjosit mulle mahdollisuuden pelätä koko yön kieroja juoniasi.”
Valitsit mielummin olla hyödyntämättä avotassuisesti tarjoamaani lahjaa nukkumisesta, ja päädyit sitten mielummin kuvitteleman lahjaani pahaksi.”
”Tossa ei ollut mitään järkeä. Tajuathan sinä typerys, etten mä luota mihinkään sulta tuevaan juttuun.”
”Ei sitten. Omapahan on ongelmasi. Turha itkeä sitten, että et nukkunut. Enää sitä mahdollisuutta ei ole tulossa.”
Vanhemmat eivät ilmeisesti vielä olleet lähteneet hienolle hotellireissulleen. Ihme kyllä, kello taisi olla vielä liian vähän.
Musta tuntui vähän typerältä ja yli-innokkaalta mennä suoraan vaatteiden vaihtamisen jälkeen ulos varastolle jänistä kattomaan, mutta aamupalakaan ei maistunut, vaikka olihan minulla sentään nälkä. Pakkovalvominen oli silti vienyt syömishaluni.
Tosiaan olin sitten kuunnelut kuulokkeista kännykällä huonoa iskelmäkanavaa ja pitänyt valoja päällä, jotta en varmana nukahtaisi vahingossakaan. Aivan varmasti Bergen oli tähdännyt juuri siihen.
Varaston ovi oli sisältä lukossa. Tai ainakaan se ei auennut, joten päättelin niin. En kuitenkaan mielestäni lukinnut ovea, eikä minulla ollut tietoakaan avaimesta.
”Halojaa! Onko joku sisällä?!” huusin, vaikka uskoinkin tulleeni vain jotenkin vainoharhaiseksi. Pyh, oma vikani se varmaan vain oli, etten saanut ovea auki.
”On! Älä tule sisään,” hiljainen ja hento tytön ääni vastasi säikäyttäen minut pahanpäiväisesti. En varmana unohda sitä säikähtämistä koskaan.
”Onhan se hyvä varmuuden varalta käskeä olemaan tulematta sisään, mutta ei se mitään hyödytä. Ihan kuin pääsisin sisään muutenkaan. Ovi on kai lukossa,” mumisin vastaukseksi.
”Syytä ollakin lukossa,” kuului kipakka vastaus. Yllättävän kipakka ottaen huomioon aijemmat kommentit.
En taaskaan keksinyt ikuisuuteen mitään vastattavaa, joten päädyin vain jäämään pällistelemään ja ihmettelemään oven ulkopuolelle.
”Muuten voisitko tuoda jotain vaatteita?! Täällä on melkoisen kylmä,” tyttö huusi yhtäkkiä.
Mitähän hemmettiä? Eikö sillä ollut vaatteita omasta takaa? Mitähän ihmettä se edes teki varastossa? Ja kuka hn edes oli? Kysymyksiä vilisi päässäni ihan hirveästi, mutta päätin silti mennä kiltisti kyselemättä hakemaan jotain vaatteita.
Koska mä en ollut kysynyt kokoa, mun oli ihan itse pääteltävä varastossa olevan tyypin koko.
En varmana menisi/uskaltaisi mennä vanhempieni huoneeseen hakemaan vaatteita. Ja sitä paitsi niitten vaatteet varmastikin olisivat ihan liian suuret. Siispä jäljelle jäivät vain omat vaatteeni.
”Mä toin nää vaatteet! Mitäs nyt?!”
”Jätä ne siihen oven eteen. Sitten häivy, jotta mä voin ottaa ne. Turha jäädä odottamaan ja tirkistelemään!”
Mä tein työtä käskettyä ja häivyin. Menin pihakeinuun keinumaan. En ole keinunut sitten ala-asteaikojen jälkeen. Mä voisin ihan hyvin ottaa menetetyt keinumishetket takaisin ja keinua sydämeni kyllyydestä.
Mä jotenkin kummassa nukahdin siihen keinuun. Hehheh, mistäköhän sekin mahtoi johtua? 
Heräsin siihen, että minulla oli kylmä ja satoi. Sitten muistin, että sitä tyttöä tai mitä lie piti mennä katsomaan.
Ilmeisesti vanhemmatkin olivat jo lähteneet hotellireissulleen.
Koputin oveen, mutta minun ei olisi ilmesesti tarvinnut. Koska koputukseeni ei vastattu, mä päätin itse mennä sisään. Yllätyksekseni ovi ei ollutkaan enää lukossa.
”Ööh... Moi,” sain sanottua.
”Moi.”
Puhuja istui nurkassa katsomatta minuunpäin. Hän oli vetänyt hupparin hupun tiukasti päänsä suojaksi, jotta en varmastikaan näkisi hänen kasvojaan tai mitään muutakaan.
”Sori, että jouduit odottamaan,” sanoin.
”Ei se mitään. Kiitti näist vaatteist ja kiva kun viitsit edes tulla.”
”Kauanko sä oot ollu tääl?” kysyin.
”Aikasta kauan. Multa lähtee muuten ääni. Sä unohit tuoda juomista ja tuomasi ruuatkin olivat aika vähäiset.”
”En mä oo mitään ruokaa sulle tuonut. Ja missä muuten se jänis on? Mä en näe sitä missään. Missä se häkkikään edes on? Et suinkaan sä sitä pupujussia oo popsinut?” kyselin hämmentyneenä siitä, etten nähnyt jänöä missään.
Ei Samuel, sä et saa ajatella asiaa sillei. Et saa. Sarasta totta tosiaankin.
”Köhhöm. Jos ei haittaa, mä kysyisin yhtä asiaa?” änkytin.
”Anna tulla vaan.”
”Kuinka sä tänne oot päätynyt?” kysyin suoraan.
”Et kyllä usko, mutta voihan sitä aina yrittää. Varaudu elämäsi järkytykseen,” tyttö sanoi ja pystyin aistimaan sen epävarmuuden. Se kuitenkin kätki sen hyvin.
Tyttö riisui huppunsa ja asteli isoin harppauksin hypähdellen luokseni. Hupun alta paljastui vaalean melkein valkoisen kiharan tukan omistava ruskeasilmäinen tyttö. Se hymyili mulle arasti.
Etken mä kuvittelin taas sekoavani. Kuvittelevani harhoja tosiaankin. Ei voinut olla mikään vahinko ja hyvä yhteensattuma, etten löytänyt jänistä mistään.
En löytänyt jänistä, tyttö oli ilmestynyt sinne varastoon, hyppeli liikkuessaan, omisti yllättävän suret ja pitkät jalat ja paljasti hymyillessään mahdottoman suuret etuhampaansa.
”Joko alkaa raksuttaa?” tyttö kysyi iskien silmää ja virnisti. En yllättävää kyllä saanut mitään vastatuksi. En halunnut uskoa epäilyjäni todeksi.
”Höö,” mumisin vähän niin kuin vastaukseksi.

”Minä muuten olen Sikurijuurikas. Kuka sinä olet?” tyttö esitteli itsensä.
”Mä oon Samuel.”
”Hauska tutustua Samuel,” Sikurijuurikas sanoi ojentaen kätensä kätelläkseen. En tiennyt miten siihen odotettiin vastattavan, joten tartuin käteen ja ravistin sitä hieman liian innokkaasti.
Tyttö näytti pelästyneeltä ja vetäytyi taakse päin. Yritin vääntää jonkin hienoisen hymyn pahoitteluksi.
Vielä olisi oltava enemmänkin epäilyttävä omituinen hyypiö ja kysttävä kummalisia kysymyksiä.
”Siis mikä sun nimi olikaan? Sori, meni vähän ohi.”
”Sikurijuurikas Voikukka Orvokki Männynnynneula Takatalvi. Siis Sikurijuurikas vain.”
”Okei... Nyt kyllä kaipaan pientä selitystä. Tai ehkä vähän suurempaakin.”
”Okei.”
”Ennen kuin aloitat, voisin kysyä vielä yhtä juttua. Tai siis voisin kertoa, mitä päähäni äsken juolahti. Naura pois, jos päätelmäni on ihan väärä. En pahastu,” sanoin sydän pamppaillen. Nyt saattaisin saada vahvistuksen typerälle ajatukselleni. Tai sitten en.
”Kerro vain,” Sikurijuurikas sanoi tyynen rauhallisesti, vaikka näin sitä kuitenkin jännittävän jossain määrin.
”Aika moni juttu sinussa viittaa siihen, että olisit se eilen pelastamani jänöjussi. Melko kaukaa haettua tosiaan, mutta muutakaan selitystä omituisen oloiselle käytöksellesi, ulkonäöllesi ja jäniksen katomamiselle en tällei nopeasti osannut keksiä,” sanoin odottaen järjetöntä naurukohtausta. 
Yllätyksekseni tyttö vain tyytyi nyökkäämään ja hymyilemään ovelan salaperäisesti.
”Melko pelottavaa. Ihan helvetin creepyä. Noniin neiti Takatalvi. Nyt olisi sen selityksen aika.”
”Aloitan päivästä, jolloin isäsi tuli kuvioihin.”
”Hä?”
”Älä keskeytä.”
”Okei.”
”Hänen metsäfirmansa saastuttaa minkä kerkeää. Pilaa ekosysteemimme ja tuhoaa metsämme.”
”Olen yrittänyt sanoa siitä hänelle.”
”Koska pupuneuvosto päätti valita minut tekemään asialle jotakin ja minulla sitäpaitsi on ihmiseksi muuttumisen lahja, olen nyt tässä.”
”Pupuneuvosto? Miksei vaikka hirvineuvosto?”
”Puput tai jänikset mitä me nyt olemmekaan, ovat ainoita joita kiinnostaa asia. Sitäpaitsi miten hirvi olisi soluttautunut lähipiiriisi?”
”Järjestitkö siis loukkaantumisesi, jotta pääsisit jututtamaan minua?”
”Se vain oli hyvä sattuma. Tai huono. Ihan miten vaan. Ei siinnä ollut edes mitään takeita, että päätyisit huomaamaan asiaa.”
”Mitenkäs sä noin vaan loukkaannuit?”
”Susi, vastaus on lähes aina susi. Sudet ovat kaikkein taikauskoisimpia eläimiä. Susi siis hyökkäsi kimppuuni, jotta en vahingossakaan onnistuisi tekemään mitään peruuttamatonta. Tarkoitus oli siis estää koko suunnitelman toteutumista.”
”Miksi teidän piti kokoontua johonkin pupuneuvostoon päättämään asiasta, jos vastaus oli itsestään selvä?”
”Muodollisuuskysymys. Ei sinun tarvitse ymmärtää ihan kaikkea.”
”Miten sinä sitten olisit tullut jututtamaan minua, jos et loukkaantumalla?”
”Olisin vain pomppinut pihallesi. Siinnä sitten ilman mitään olisin muuttunut ihmiseksi ja alkanut selittää ilman mitään tätä kaikkea sinulle. Välittämättä oudosta tuijotuksestasi.”
”En minä olisi tuijottanut!”
”Etpä niin. Muuten vain nytkin tuijotat.”
”Mitä me muuten sanotaan vanhemmillesi, kun ne näkevät meidät? Sinulla on joku outo tyttö yökylässä ja sillä tytöllä ei edes ole omia vaatteita.”
”Ei vittu!”
”Okei.”
”Eieieieieiei! Odota siinä, tulen kohta takaisin. Hain jotkut iskän ikivanhat kumisaappaat ja sukat.
Sitten kävin hakemassa keittiön säästöboksista rahaa jonkun verran. Ei kukaan huomaisi. Sitä täytetään joka viikko, eikä kukaan ikinä laske rahoja.
Lopuksi hain säkillisen porkkanoita ja täytin juomapulloni vedellä. Sen parempaa aamupalaa tyttö ei nyt saisi.
Itselleni tein pari voileipää evääksi ja otin jonkun limsapullon kaapista. Pakkasin kaiken reppuun ja lähdin takaisin varastolle. 
”Tule! Pue kypärä päähäsi ja hyppää moponi kyytiin,” sanoin ja heitin tytölle kypärän. Ehkä selviäisin itse ilman kypärää. Varmasti selviäisinkin.
Tyttö näytti hämmästyneeltä siitä, että annoin ainoan kypärän hänelle. Päätin olla välittämättä hämmästyksestä ja kaahasin keskustaan. Eiköhän sieltä joku vaatekauppa löytyisi.
”Kippoka? Joku astiakauppa?” Sikurijuurikas kysyi ihmeissään.
”Ei. Vaatekauppa naisille,” sanoin ja ojensin Sikurijuurikkaalle porkkanan.
”Mitäs nyt” tyttö kysyi.
”Menet sisään ja valitset pari vaatekertaa. Älä huoli hinnasta. Rahoitus on kunnossa,”sanoin.
Samalla hetkellä Tero astui kaupan ovesta ulos. Onneksi se ei mitenkään voinut huomata mua ja Sikurijuurikasta yhdessä.
”Moi! Mitä sä siellä puuhasit?” kysyin Terolta.
”Ostin mummolleni tuollaisen. Mitäs itse meinasit?” Tero sanoi esitellen jotain yököttävää ruskeaa villanuttua.
”Mistä sä päättelit, että mä olin tonne menossa?” kysyin.
”No ei sit, jos et haluu kertoo. Moikka Samppa!” Tero sanoi ja lähti tallustelemaan kohti bussipysäkkiä.
Teron lähdettyä mä tallustelin kauppaan etsimään Sikurijuurikasta. Se olikin jo onnistuneesti löytänyt muutaman vaatekerran. Yllättävän nopeaa toimintaa tosiaan.
”Valitse sit kans alusvaatteita,” sanoin Sikurijuurikkaalle.
”Joojoo. Tossa on. Älä nipota,” Sikurijuurikas sanoi ja tyrkkäsi kaikki valitsemansa vaatteet minulle.
”Kuka se hassunnäköinen poika muuten oli, jonka kanssa sä jäit juttelemaan?”
”Yks Tero vaan.”
”Onko Tero kaverisi?”
”On joo.”
Me mentiin takaisin sisälle ja ostettiin jonkun verran sukkia. Kenkiä siellä ei kuitenkaan myyty, joten meidän piti mennä muuhun putiikkiin.
Tietenkään lähialueella ei ollut kenkäkauppaa. Tai ainakaan siinnä samalla paikalla. Oli vain joku typerä ruokakauppa. Piti mennä vähän muualle. Taas kerran suuntana oli Pikapysäkki. 
”Samuel?”
”Niin?”
”Miksi sä et kulje koskaan mopolla? Miksi käytät yleensä bussia?”
”Ei kuulu sulle. Mistä sä muka tiiät mitä mä yleensä teen?”
”Samat sanat. Ei kuulu sulle.”
Mä olen varmaan turhamaisin jätkä, mitä maa päällään kantaa. Mä en nimittäin halunnut kulkea maailman naurettavimmalla ja halpamaisimmalla mopon rähjällä ainakaan kouluun.
Mä en tahtonut kohdata sitä viisastelua, mitä mä saisin surkeasta mopostani. Rikkaan perheen pojalla ei olisi silti parempaa. Halvin mahdollinen. Eikö pojasta kenties tykätä kotona? Ei mikään ihme, kun kyseessä on Samuel.
Mitä mä oikeesti muiden kommenteista välitin? Ihan kuin se mitään muuttaisi. Koska nyt tyypit ei auo päätään moposta, ne ettii muita aiheita. Miks vitussa mua oikeesti kiinnostaa? 
Pikapysäkissä oli jokin supermarketti, jossa myytiin kenkiä. Me ostettiin Sikurijuurikkaalle lenkkarit. Sen lisäksi me ostettiin jotkut valmissalaattipaketit sekä eväsleivät.
Samalla hetkellä kun astun Pikapysäkistä pihalle, huomasin törmäänäni johonkuhun. Sikurijuurikas kulki takanani, mutta osasi väistää ja välttyä kävelemästä minua päin.
Tunnistin edessäni olevan pojan Jukaksi. Jukka on melkoisen isokokoinen ääliö. Jos oikein muistan, Jukka opiskelee nykyään autonasennuslinjalla amiksessa. Ihme että pääsi edes sinne.
Näköjään sillä oli joitakin hännystelijöitäkin mukana. Kaksi jonkinmoista öykkäriä, joita en tunnistanut.
”Kas kuka se siinä? Samuelhan se. Ja kukas Samuelilla on seuralaisenaan? Tule pois tyttö? Etkö tiedä että tuollaisten hörhöjen seurassa on vaarallista liikkua?” Se kaikkein isoin hyypiö sanoi. Siis Jukkahan se oli.
”Ehkä se on Samuelin tyttöystävä,” toinen niistä Jukan seurassa kulkeneista pojista sanoi ja toinen pamautti sitä leikkisästi nyrkillä selkään.
”Ei sillä voi olla tyttöystävää! Kuka muka haluis seurustella tollasen kanssa?” Se kaveriaan pamauttanut tyyppi murahti.
”Ekiks se sitäpaitsi seurustellut jonkun pojan kanssa? En kyllä oo ihan varma oliks se poika. Ei se kyllä tytöltäkään vaikuttanut. Eipä kyllä Samuelistakaan ota ihan heti selvää,” sanoi Jukka ja tuijotti mua oudosti virnuillen ja halveksivasti tuijottaen. 
Sikurijuurikas loi muhun kysyvän katseen, mutta en aikonut vastata siihen. Ei nyt. Ei ehkä koskaan, mutta luultavasti senkin aika tulisi, jos pidempäänkin aiottiin tuntea.
Meidänhän piti tehdä iskän firman saastuttamiselle jotakin. Ei kai se nyt ihan vain yhtä iltaa veisi. Tuskin, mutta mitä nopeammin juttu olisi ohi, sitä parempi.
Yritin esittää, ettei jutuissa ollut yhtään mitään järkeä. Mistä ihmeestä se edes oli saanut päähänsä moista, vaikka oikeaanhan se oli osunut. Miten ihmeessä tieto minusta ja Oliverista oli sille kantautunut?
”Sillähän on Samuelin kledjutkin. Ja mitäs noissa pusseissa onkaan? Samuelko nuo vaatteet sinulle osti? Minkälainen tyttö tarvitsee jotakuta muuta ostamaan vaatteitaan?” Jukka jatkoi ja muut yhtyivät siihen naureskelemalla ja tuhahtelemalla myöntävästi.
”Turvat kiinni paskiaiset! Mulle voitte suoltaa sontaanne miten paljon tahansa, mutta tyttöä ette mollaa! Tuliko selväksi?!” huusin ja pojat kavahtivat taakse päin. Mä sain tarpeekseni moisesta liirumlaarumista. Mä en jaksanut enää kuunnella moista.
Mä hypäsin eteenpäin ja kaivoin puukon taskustani. Sen kanssa mä olin valmis vaikka osumaankin jotakuta päin, mutta toinen niistä Jukan hännystelijöistä sai pamautettua minua nyrkillä suoraan naamaan. Olisiko ollut se, jota lyötiin sen typerän kommentin takia.
Kuului iso rusaus, Sikurijuurikas kiljaisi ja musta tuntui kuin mun leuka oisi murtunut. Siinä mä sitten syljeskelin verta niiden öykkäreden edessä yrittäen tähdätä veripommeja niitä päin.
Sitten hetken päästä mä en enää saanut syljettyä muuta kuin normaalia sylkyä. Pojat näyttivät vähntäänkin säikähtäneiltä.
”Toi on kirottu! Mikä vittu sitä riivaa?! Eihän toi oo normaalii! Eiks sillä äsken vielä ollu leuka sijoltaan ja sen suusta tullu verta?” Pojat huutelivat yhteen ääneen ja juoksivat poispäin.
Harmi sinänsä, mä olisin halunnu vetästä jotakuta kuonoon ja muutenkin vhän jututtaa niitä enemmissä määrin. Jos ne aikoisivat mennä ulisemaan jollekulle mun epänormaaliudestani, kukaan ei uskoisi niitä.
Kaikki joille ne asiasta mainitsisivat, pitäisivät niitä hulluina. Ei ihmiset usko mihinkään epänormaaliin ja selittämättömän yliluonnolliseen. Vaikka asia olisikin selitettävissä yliluonnollisuudella, ihmiset yleensä haluavat löytää sille luonnollisen selityksen. 
”Juoskaa vain! Jos henkenne on teille kallis, suosittelen pysymään kauempana!” huusin poikien perään.
Mä kuulin jostain lähestyvän poliisiauton sireenien sirinää ja vinkumista. Jos se oli tulossa meidän luo, poikien pakeneminen oli suuri vääryys ja harmi.
Sikurijuurikas istui maahan ja hautasi kasvonsa käsiin alkaen itkeä. Olin aikeissa huomauttaa, että tyttö istui Pikapysäkin yhden sisäänkäynnin eteen, mutta näin parhaaksi olla vain hiljaa.
Mä sen siaan päätin istua tytön viereen siihen puukko yhä tiukasti kädessäni. Olin juuri aikeissa lohduttaa Sikurijuurikasta, kun poliisiauto ajoi paikalle ja pieni pyöreähkö ukkeli hyppäsi sieltä ulos.
”Mikäs meno? Saimme nimettömän soiton koskien tappelua ja jotain puukon kanssa riehuvaa hullua. Ilmeisesti tarkoitti sinua. Osuinko oikeaan?” se poliisiukkeli kysyi.
Nyökkäsin sille, koska en kokenut valehtelua missään määrin hyödylliseksi. Poliisi näytti minulle autoaan ja kävelin sinne ihan muina miehinä kuin mitään ei olisi vialla.
”Samuel! Älä mene!” Sikurijuurikas huusi perääni.
”Kukas toi parkuva tyttö on?”
”Mun kaveri.”
”Otetaankos se mukaan?”
”Otetaan vaan. Hän on mun todistajani.”
Sikurijuurikas kiipesi vastustelematta autoon ja jopa näytti ilahtuneelta päästessään mukaan. Poliisi pyöritteli säälivän oloisesti pätään ja käynnisti auton.
”Sun mopos jäi sinne,” Sikurijuurikas sanoi yllättäen.
”So? Ihan kuin sillä olisi väliä. Joku paskoo sen kuitenkin ja faija huutaa mulle asiasta. Pääasa että me ollaan ehjänä.”
Se oli melkein varmaa, että moposta saisin huutoa. Olihan se sentään ollut mun kymmenen vuoden synttärilahja niiden jyrsijätarvikkeiden jälkeen. Mulla olisi silti vielä kuusi vuotta edessä lahjatta, oli mulla mopo tai ei.
Poliisiasemalle päästyämme meidät istutettiin johonkin kuulusteluhuoneeseen. Imeisesti Hiidenkirnulla ei ole varaa useampaan poliisiin, sillä tämä kuskina ollut poliisi hoiti sitäkin tehtävää.
”Sanokaapa ensiksi keitä te olette.” poliisi käski.
”Sanon vain, jos lupaat ettet erro vanhemmillemme,” topesin yllättävän itsevarmasti. Ehkä oli hyvä näytellä, että Sikurijuurikaskin omistaisi perheen ja vanhemmat.
”Äläpäs yhtään yritä poika. Taidat olla yhä alaikäinen,” poliisi sanoi luoden minuun hyvin vihaisen katseen.
”Voin kuitenkin tämän kerran pitää tämän ihan poliisilaitoksen omana asiana,” poliisimies sanoi iskien silmää ja vaikutti heti paljon ystävällisemmältä.
”Minä olen Samuel Kuolio ja tästä tytöstä en tiedä mitään. Eikä varmaan sinunkaan tarvitse tietää.”
”Kuolio?”
”Niin.”
”Olkaa hyvät. Voitte poistua. Asia jää tähän. Selviät pelkällä varoituksella kunhan lupaat ettei tämä toistu,” poliisi sanoi yllätyksekseni. Tiedä sitä sitten, oliko nimestäni hyötyä, mutta yllättävän vähällä selvisimme.
Luvattuani asiasta poistuimme paikalta. Emme kuitenkaan ehtineet kuin laitoksen pihalle, kun tajusin ettei kotiin ollut mitään kyytiä.
”Minä käyn kysymässä siltä poliisilta. Odota sinä tässä,”
Sikurijuurikas sanoi ja juoksi takaisin sisälle tullen poliisiukkeli mukanaan. Ilmeisesti Hiidenkirnussa ei tapahdu mitään kiintoisaa, jos poliiseilla on aikaa kuskailla nuorisoa koteihinsa. Tai ei nyt ihan kotiin, mutta silti voisivat melkein järjestää taksipalvelun.
Onneksi mä olin tän illan yksin himassa. Ois voinut olla vähän outoo, jos vanhemmat ois sattunu näkee mun kulkevan jonkun vieraan tytön kanssa poliisiautolla.
Sitten mä kävin noutamassa yläkerrasta petivaatteet ja tein Sikurijuurikkaalle pedin sohvalle. Vaikka kello ei ollut paljon, mä näin miten väsynyt se oli.

Ei kommentteja: